Munnar on ja pysyy

Se ei katoa minnekaan. Taman olemme saaneet kuulla moneen kertaan. Ensin majapaikkamme pitaja Alleppeyssa ihmetteli meidan kiiretta Munnariin ja sai houkuteltua meidat jaamaan kanoottiajelulle backwaterseille. Jaimme viela kolmanneksikin yoksi silla kouluhaut pukkasivat paalle. Omistaja oli tyytyvainen. Lemon dew majapaikkaa pitivat siis 5 nuorta miesta joiden tyonteko naytti ennemminkin rennolta hasukanpidolta kuin tyonteolta. Viimeisena iltana Alleppeyssa kavimme elokuvissa ja saimme seuraksemme yhden majapaikan pitajista, Satsun, keneen olimme parhaiten tutustuneet. Se olikin vallan mainio juttu, koska elokuva oli maleyalankielinen emmeka olisi ymmartaneet siita juuri mitaan! Elokuvateatteri oli valtava ja katsojia oli vain reilu 10. Elokuvan aanet olivat todella kovalla, joten tulkkaus piti hoitaa sarjatuotantona. Ensin Satsu kaansi juonen Veeralle ja Veera selosti sen eteenpain Hennalle. Ymmarsimme lahes kaiken. Elokuva oli nimeltansa Make-up Man! Se on intialainen hupielokuva, jossa holmoillaan oikein urakalla. Meita nauratti myos dramaattiset kohdat joissa olisi kuulunut liikuttua. Suosittelemme elokuvaa kaikille!

Kun sitten lopulta paasimme lahtemaan Alleppeysta, matkamme tyssasi Kottayamaan. Matkasimme sinne ferilla ja rannassa eraan riksakuskin piti vieda meidat bussiasemalle, mutta han saikin meidat ylipuhuttua jaamaan yoksi Kottayamaan. Siella oli meneillaan 10 paivan festivaalit Shiva jumalan kunniaksi. Vietimme siis illan hindutemppelilla katsellen hienoja intialaisia tansseja ja yovyimme riksakuskin kotona. Han siis piti homestay majoitusta perheensa kanssa. Festivaaleilla naimme myos kun valtavaa norsua pestiin ja ruokittiin ja olimme todella tyytyvaisia iltaamme kunnes riksakuski kertoi kotonaan etta meilla oli kaikki paras jaanyt nakematta! Hienoimmat tanssit ja koristellut norsut esiintyivat kuulemma juuri parasta aikaa. Loppujen lopuksi meita ei kuitenkaan harmittanut yhta paljon kuin riksakuskia, silla intialainen festivaalitunnelma oli niin uutta ja erilaista etta se riitti meille. Kerrottakoon etta turistit eivat ole viela valloittaneet Kottayamaa, joten siella ei myoskaan ole missaan kovin montaa sanaa englanniksi. Temppelialueelle saapuessamme saimme kateemme maleyalankielisen lapun, jota luulimme festariohjelmaksi. Ainoa mita ymmarsimme oli numerot, joita luulimme kellonajoiksi. Riksakuskin kotona koko perhe nauroi meille, koska olimme koko illan lukeneet kaasulieden kayttohjetta! Festarialueella oli paljon pienia kraasa- ja ruokakojuja ja ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Aluksi meita jannitti menna hindujuhliin, mutta ihmiset suhtautuvat meihin oikein kunnioittavasti.

Seuraavana aamuna lahdimme bussilla kauan odotettuun Munnariin. Viiden tunnin matka sujui mukavasti ja mita lahemmas saavuimme Munnaria sita erilaisemmaksi maisemat muuttuivat. Munnar siis sijaitsee Keralan osalvaltion itaosassa 1500 metrin korkeudella merenpinnasta ja taalla on ihanteelliset olot teen kasvatukseen. Viiden viikon kuumuuden jalkeen Munnarin viileys tuntui paratiisilta! Munnarissa pyysimme riksakuskia viemaan meidat Kaippallil nimiselle hostellille. Olimme hieman yllattyneita kun riksa pysahtyi viisikerroksisen rakennustyomaalta nayttavan rakennuksen luo. Paikka osottautui oikeaksi, mutta valitettavasti yhtaan huonetta ei ollut vapaana. Paikan pitaja, tuttavallisemmin Benoy, ehdotti etta voisimme yopya henkilokunnan eteistilassa yhdessa sangyssa kunnes seuraavana paivana saisimme oikean huoneen. Paatimme jaada silla tykastyimme paikkaan heti. Illalla olimme jo taysin rakastuneita paikkaan, kun paasimme katolle joogailemaan. Benoy joogailee joka aamu ja ilta katolla ja seuraan saa liittya jos haluaa. Ja mehan liityimme lahes joka ilta. Katolta on mahtavat nakymat joka suuntaan. Yhdessa suunnassa on teeplantaaseja, toisessa vuoria. Katolta voi myos nahda kaupungin vilinan ja kolmen eri uskontokunnan rakennukset.

Moskeijan rukouskutsuun saa herata joka aamu ja se myos luo tunnelmaa iltajoogaan. Vieressa oleva kristitty kirkko tuntuu elavan samaa tahtia moskeijan kanssa. Lahes aina moskeijan rukouskutsun jalkeen parahtaa soimaan myos kirkon jatskiautolta kuulostavat kellot. Oman lisamausteensa intialaisiin aaniin tuo hindutemppelin musisoinnit. Ekana yonamme katolla saimme kuunnella lahes koko yon hindujuhla meininkia temppelilla ja kaupungin kaduilla. Rakastuimme siis kattoon niin paljon, etta henkilokunnan eteisen sijaan nukuimme ensimmaisen yomme Munnarissa katolla! Benoy oli huolissaan silla yosta oli tulossa kylma. Mutta eikos me suomalaiset olla totuttu sellaiseen. Viltti patjaksi, paljon vaatteita ja pari vilttia peitoksi ja tarkenimme hyvin. Taydenkuun valossa kommimme hyttysverkon alle ja herasimme aamulla auringon paisteeseen Benoyn tuoma teekannu vierellamme.
Ja nyt kun katosta alettiin puhumaan niin taytyy kertoa miten mukava paikka se on viettaa aikaa toisiin turisteihin tutustuen. Lahes joka ilta olemme henganneet katolla hostellissa majailevien lankkareiden kanssa. Meininki on ollut niin mukava, etta viereisessa kotimajoituspaikassa asuvat brittipojat ovat henganneet myos meidan kanssamme. Itseasiassa niin paljon etta emme aluksi tajunneet heidan asuvan eri paikassa! Aika on kulunut katolla kynttilanvalossa korttia pelaten ja hedelmia syoden. Olemme tutustuneet moniin todella mukaviin ihmisiin! Niin "inkkareihin" kuin "lankkareihinkin".

Intiassa ihmiset meinaan ovat varsin ihania ja juttelevat helposti niin turistien kuin paikallistenkin kanssa. Varsinkin Keralassa olemme tormanneet ihaniin ystavallisiin ihmisiin. On aivan ihanaa kun taalla voi hymyilla kelle vaan ja saa aina hymyn takaisin.
Tassa pari esimerkkia:
Kun istahdimme teepellon reunalle lepaamaan eraalla retkellamme, meidat ymparoi parin minuutin paasta n. 20 teenkeraaja naista. He osasivat muutaman sanan englantia mutta muuten he keskustelivat tohkeissaan kanssamme maleyalaksi. He olivat menossa pellolle toihin ja ylpeana tarttuivat tyontekoon.
Munnarissa olemme saaneet paljon paikallisia tuttavia. Parvekkeemme alapuolella tyoskentelee vanha lungiin pukeutunut mies puutarhaa hoitaen. Hanen kanssa vilkuttelemme ja huutelemme kuulumisia paivat pitkat. Hanelle on tarkeaa myos ilmoittaa meille aina kun lahtee toista kotiin tai syomaan.
Kottayaman Shiva festivaaleillakin kodinkonemyyjat vilkuttivat ja huusivat meita luokseen aivan innoissaan. Pelastyimme, etta mita he nyt meille haluavat myyda, mutta tarkeaa olikin vain saada kuulla mita meille kuuluu ja mista tulemme etc.
Pienet lapset ovat usein kaikkein innostuneimpia turisteista. Shiva festivaaleilla meidat ymparoi ihana pikkutyttojen lauma, jotka tahtoivat tietaa meista kaiken! "Do you like elephant?" "Do you like dance?" "Do you like English?" "Do you like ice cream?" ja sitten he totesivat "I like you" Joka paikassa joku pysahtyy mopolla ja kysyy: "Excuse me, how are you? What is your good name?" Todella hupaisaa.

Munnarissa aika on kulunut kuin siivilla. Nakemista ja tekemista riittaisi ja ihan vain Kaippallissa tai kaupungissa hengailukin on tarpeeksi kivaa. Olemme kavelleet ja seikkailleet moneen otteeseen teeplantaaseilla, kayneet ensi kertaa Intiassa museossa (joka oli tottakai teemuseo), ajelleet riksalla top stationille, lukuisille maisemapaikoille, maustefarmille ja menimme jopa okyhintaiselle norsuratsastusretkelle.
Munnarissa olemme kavelleet enemman kuin koko Intian matkan aikana yhteensa tahan mennessa! Tama johtuu siita etta taalla on inhimillinen lampotila liikkumiseen. Jo 1,5km kavely teemuseolle oli meista uskomatonta. Tanaan teimme sitten pitkan retken. Lahdimme aamulla klo7 riksalla kohti korkean vuoren juurta. Kiipeilimme 2,5 tuntia upeissa maisemissa kohti Chokan-mudin huippua. Ylhaalla katselimme joka puolelle levittaytyvia teeplantaaseja ja metsaa. Maisemat olivat kauniit vaikka oli melko pilvista. Alas tullessa tapasimme muutaman intialaisen miehen, jotka pitivat meita aivan crazyna, koska intialaiset naiset eivat ikina kavelisi nain hurjaa matkaa ja vielapa ilman opasta!

Kerrottakoon viela Kaippallil homestay mestan mukavasta miehesta eli Benoysta. Han on maailman ystavallisin ja huolehtivaisin intialainen kenet olemme tavanneet. Paivittain han tuo meille monta kannullista teeta seka sylikaupalla banaaneja, kekseja, suklaata ja joskus jopa kunnon ruokaa. Benoy lauleskelee melkein aina ja huolehtii, etta jokainen asukas voi hyvin.

Tassa vaiheessa matkaa rinkka on alkanut painaa liikaa ja siksi paatimme lahettaa joitan tavaroita koto-Suomeen. Ajatuksena hyvin yksinkertainen, kaytannon toteutus ei niinkaan. Menimme tavaroinemme postitoimistolle, jossa kerrottiin etta tavarat taytyy pakata raatalin ompelemaan kangaspussiin. No suuntasimme lahitailorin luo. Pienten kielimuurista johtuvien ongelmien jalkeen tailormies ja hanen ystavansa ymmarsivat mita haluamme. Kavimme syomassa ja palattuamme tavaramme olivat siististi ommelluissa vihreissa kangaspusseissa. Raatalimiehet olivat hyvin kiinnostuineita meista, Suomesta ja kulttuurieroista. Rupattelimme heidan kanssa pitkan tovin ja miehet olivat hyvin hammastyneita ettei suomenkielella ole omia kirjaimia vaan kirjoitamme "englantilaisilla" kirjaimilla. Posti oli mennyt jo kiinni joten pakettien lahetys siirtyi seuraavaan paivaan. Aamulla tajusimme ettei vihrealle kankaalle pysty kirjoittamaan kovin nakyvasti osoitetta eika teipatut paperiviritelmat paketin ymparilla tuntuneet luotettavilta. Nokkelina tyttoina kaytimme valkoisia kaupasta saatuja kangaspusseja hyodyksemme ja ompelimme omin pikkukatosin valkoiset kangaspalat pusseihin, joihin sitten kirjoitimme osoitteet. Tyytyvaisina itseemme marssimme uudestaan postitoimistolle. Postinainen ei kuitenkaan hyvaksynyt pakettejamme. Ne olisi pitanyt paketoida tietynlaiseen valkoiseen kankaaseen. Tata kukaan ei sitten ollut voinut kertoa meille edellispaivana. Menimme eri tailorin luo ja han tiesi heti oikean kankaan. Ja eikun uudestaan postiin. Nyt pakettiin pitikin kirjoittaa kaksi eri osoitetta ja tayttaa viela kaavake paketin sisallosta. Lopulta saimme paketit matkaan. Toivottavasti paasevat turvallisesti perille!

Me taas jatkamme huomenna matkaa Tamil Nadun osavaltion puolelle. Munnaria emme kuitenkaan unohda, tama on todellinen paratiisi!