Munnar on ja pysyy

Se ei katoa minnekaan. Taman olemme saaneet kuulla moneen kertaan. Ensin majapaikkamme pitaja Alleppeyssa ihmetteli meidan kiiretta Munnariin ja sai houkuteltua meidat jaamaan kanoottiajelulle backwaterseille. Jaimme viela kolmanneksikin yoksi silla kouluhaut pukkasivat paalle. Omistaja oli tyytyvainen. Lemon dew majapaikkaa pitivat siis 5 nuorta miesta joiden tyonteko naytti ennemminkin rennolta hasukanpidolta kuin tyonteolta. Viimeisena iltana Alleppeyssa kavimme elokuvissa ja saimme seuraksemme yhden majapaikan pitajista, Satsun, keneen olimme parhaiten tutustuneet. Se olikin vallan mainio juttu, koska elokuva oli maleyalankielinen emmeka olisi ymmartaneet siita juuri mitaan! Elokuvateatteri oli valtava ja katsojia oli vain reilu 10. Elokuvan aanet olivat todella kovalla, joten tulkkaus piti hoitaa sarjatuotantona. Ensin Satsu kaansi juonen Veeralle ja Veera selosti sen eteenpain Hennalle. Ymmarsimme lahes kaiken. Elokuva oli nimeltansa Make-up Man! Se on intialainen hupielokuva, jossa holmoillaan oikein urakalla. Meita nauratti myos dramaattiset kohdat joissa olisi kuulunut liikuttua. Suosittelemme elokuvaa kaikille!

Kun sitten lopulta paasimme lahtemaan Alleppeysta, matkamme tyssasi Kottayamaan. Matkasimme sinne ferilla ja rannassa eraan riksakuskin piti vieda meidat bussiasemalle, mutta han saikin meidat ylipuhuttua jaamaan yoksi Kottayamaan. Siella oli meneillaan 10 paivan festivaalit Shiva jumalan kunniaksi. Vietimme siis illan hindutemppelilla katsellen hienoja intialaisia tansseja ja yovyimme riksakuskin kotona. Han siis piti homestay majoitusta perheensa kanssa. Festivaaleilla naimme myos kun valtavaa norsua pestiin ja ruokittiin ja olimme todella tyytyvaisia iltaamme kunnes riksakuski kertoi kotonaan etta meilla oli kaikki paras jaanyt nakematta! Hienoimmat tanssit ja koristellut norsut esiintyivat kuulemma juuri parasta aikaa. Loppujen lopuksi meita ei kuitenkaan harmittanut yhta paljon kuin riksakuskia, silla intialainen festivaalitunnelma oli niin uutta ja erilaista etta se riitti meille. Kerrottakoon etta turistit eivat ole viela valloittaneet Kottayamaa, joten siella ei myoskaan ole missaan kovin montaa sanaa englanniksi. Temppelialueelle saapuessamme saimme kateemme maleyalankielisen lapun, jota luulimme festariohjelmaksi. Ainoa mita ymmarsimme oli numerot, joita luulimme kellonajoiksi. Riksakuskin kotona koko perhe nauroi meille, koska olimme koko illan lukeneet kaasulieden kayttohjetta! Festarialueella oli paljon pienia kraasa- ja ruokakojuja ja ihmiset olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Aluksi meita jannitti menna hindujuhliin, mutta ihmiset suhtautuvat meihin oikein kunnioittavasti.

Seuraavana aamuna lahdimme bussilla kauan odotettuun Munnariin. Viiden tunnin matka sujui mukavasti ja mita lahemmas saavuimme Munnaria sita erilaisemmaksi maisemat muuttuivat. Munnar siis sijaitsee Keralan osalvaltion itaosassa 1500 metrin korkeudella merenpinnasta ja taalla on ihanteelliset olot teen kasvatukseen. Viiden viikon kuumuuden jalkeen Munnarin viileys tuntui paratiisilta! Munnarissa pyysimme riksakuskia viemaan meidat Kaippallil nimiselle hostellille. Olimme hieman yllattyneita kun riksa pysahtyi viisikerroksisen rakennustyomaalta nayttavan rakennuksen luo. Paikka osottautui oikeaksi, mutta valitettavasti yhtaan huonetta ei ollut vapaana. Paikan pitaja, tuttavallisemmin Benoy, ehdotti etta voisimme yopya henkilokunnan eteistilassa yhdessa sangyssa kunnes seuraavana paivana saisimme oikean huoneen. Paatimme jaada silla tykastyimme paikkaan heti. Illalla olimme jo taysin rakastuneita paikkaan, kun paasimme katolle joogailemaan. Benoy joogailee joka aamu ja ilta katolla ja seuraan saa liittya jos haluaa. Ja mehan liityimme lahes joka ilta. Katolta on mahtavat nakymat joka suuntaan. Yhdessa suunnassa on teeplantaaseja, toisessa vuoria. Katolta voi myos nahda kaupungin vilinan ja kolmen eri uskontokunnan rakennukset.

Moskeijan rukouskutsuun saa herata joka aamu ja se myos luo tunnelmaa iltajoogaan. Vieressa oleva kristitty kirkko tuntuu elavan samaa tahtia moskeijan kanssa. Lahes aina moskeijan rukouskutsun jalkeen parahtaa soimaan myos kirkon jatskiautolta kuulostavat kellot. Oman lisamausteensa intialaisiin aaniin tuo hindutemppelin musisoinnit. Ekana yonamme katolla saimme kuunnella lahes koko yon hindujuhla meininkia temppelilla ja kaupungin kaduilla. Rakastuimme siis kattoon niin paljon, etta henkilokunnan eteisen sijaan nukuimme ensimmaisen yomme Munnarissa katolla! Benoy oli huolissaan silla yosta oli tulossa kylma. Mutta eikos me suomalaiset olla totuttu sellaiseen. Viltti patjaksi, paljon vaatteita ja pari vilttia peitoksi ja tarkenimme hyvin. Taydenkuun valossa kommimme hyttysverkon alle ja herasimme aamulla auringon paisteeseen Benoyn tuoma teekannu vierellamme.
Ja nyt kun katosta alettiin puhumaan niin taytyy kertoa miten mukava paikka se on viettaa aikaa toisiin turisteihin tutustuen. Lahes joka ilta olemme henganneet katolla hostellissa majailevien lankkareiden kanssa. Meininki on ollut niin mukava, etta viereisessa kotimajoituspaikassa asuvat brittipojat ovat henganneet myos meidan kanssamme. Itseasiassa niin paljon etta emme aluksi tajunneet heidan asuvan eri paikassa! Aika on kulunut katolla kynttilanvalossa korttia pelaten ja hedelmia syoden. Olemme tutustuneet moniin todella mukaviin ihmisiin! Niin "inkkareihin" kuin "lankkareihinkin".

Intiassa ihmiset meinaan ovat varsin ihania ja juttelevat helposti niin turistien kuin paikallistenkin kanssa. Varsinkin Keralassa olemme tormanneet ihaniin ystavallisiin ihmisiin. On aivan ihanaa kun taalla voi hymyilla kelle vaan ja saa aina hymyn takaisin.
Tassa pari esimerkkia:
Kun istahdimme teepellon reunalle lepaamaan eraalla retkellamme, meidat ymparoi parin minuutin paasta n. 20 teenkeraaja naista. He osasivat muutaman sanan englantia mutta muuten he keskustelivat tohkeissaan kanssamme maleyalaksi. He olivat menossa pellolle toihin ja ylpeana tarttuivat tyontekoon.
Munnarissa olemme saaneet paljon paikallisia tuttavia. Parvekkeemme alapuolella tyoskentelee vanha lungiin pukeutunut mies puutarhaa hoitaen. Hanen kanssa vilkuttelemme ja huutelemme kuulumisia paivat pitkat. Hanelle on tarkeaa myos ilmoittaa meille aina kun lahtee toista kotiin tai syomaan.
Kottayaman Shiva festivaaleillakin kodinkonemyyjat vilkuttivat ja huusivat meita luokseen aivan innoissaan. Pelastyimme, etta mita he nyt meille haluavat myyda, mutta tarkeaa olikin vain saada kuulla mita meille kuuluu ja mista tulemme etc.
Pienet lapset ovat usein kaikkein innostuneimpia turisteista. Shiva festivaaleilla meidat ymparoi ihana pikkutyttojen lauma, jotka tahtoivat tietaa meista kaiken! "Do you like elephant?" "Do you like dance?" "Do you like English?" "Do you like ice cream?" ja sitten he totesivat "I like you" Joka paikassa joku pysahtyy mopolla ja kysyy: "Excuse me, how are you? What is your good name?" Todella hupaisaa.

Munnarissa aika on kulunut kuin siivilla. Nakemista ja tekemista riittaisi ja ihan vain Kaippallissa tai kaupungissa hengailukin on tarpeeksi kivaa. Olemme kavelleet ja seikkailleet moneen otteeseen teeplantaaseilla, kayneet ensi kertaa Intiassa museossa (joka oli tottakai teemuseo), ajelleet riksalla top stationille, lukuisille maisemapaikoille, maustefarmille ja menimme jopa okyhintaiselle norsuratsastusretkelle.
Munnarissa olemme kavelleet enemman kuin koko Intian matkan aikana yhteensa tahan mennessa! Tama johtuu siita etta taalla on inhimillinen lampotila liikkumiseen. Jo 1,5km kavely teemuseolle oli meista uskomatonta. Tanaan teimme sitten pitkan retken. Lahdimme aamulla klo7 riksalla kohti korkean vuoren juurta. Kiipeilimme 2,5 tuntia upeissa maisemissa kohti Chokan-mudin huippua. Ylhaalla katselimme joka puolelle levittaytyvia teeplantaaseja ja metsaa. Maisemat olivat kauniit vaikka oli melko pilvista. Alas tullessa tapasimme muutaman intialaisen miehen, jotka pitivat meita aivan crazyna, koska intialaiset naiset eivat ikina kavelisi nain hurjaa matkaa ja vielapa ilman opasta!

Kerrottakoon viela Kaippallil homestay mestan mukavasta miehesta eli Benoysta. Han on maailman ystavallisin ja huolehtivaisin intialainen kenet olemme tavanneet. Paivittain han tuo meille monta kannullista teeta seka sylikaupalla banaaneja, kekseja, suklaata ja joskus jopa kunnon ruokaa. Benoy lauleskelee melkein aina ja huolehtii, etta jokainen asukas voi hyvin.

Tassa vaiheessa matkaa rinkka on alkanut painaa liikaa ja siksi paatimme lahettaa joitan tavaroita koto-Suomeen. Ajatuksena hyvin yksinkertainen, kaytannon toteutus ei niinkaan. Menimme tavaroinemme postitoimistolle, jossa kerrottiin etta tavarat taytyy pakata raatalin ompelemaan kangaspussiin. No suuntasimme lahitailorin luo. Pienten kielimuurista johtuvien ongelmien jalkeen tailormies ja hanen ystavansa ymmarsivat mita haluamme. Kavimme syomassa ja palattuamme tavaramme olivat siististi ommelluissa vihreissa kangaspusseissa. Raatalimiehet olivat hyvin kiinnostuineita meista, Suomesta ja kulttuurieroista. Rupattelimme heidan kanssa pitkan tovin ja miehet olivat hyvin hammastyneita ettei suomenkielella ole omia kirjaimia vaan kirjoitamme "englantilaisilla" kirjaimilla. Posti oli mennyt jo kiinni joten pakettien lahetys siirtyi seuraavaan paivaan. Aamulla tajusimme ettei vihrealle kankaalle pysty kirjoittamaan kovin nakyvasti osoitetta eika teipatut paperiviritelmat paketin ymparilla tuntuneet luotettavilta. Nokkelina tyttoina kaytimme valkoisia kaupasta saatuja kangaspusseja hyodyksemme ja ompelimme omin pikkukatosin valkoiset kangaspalat pusseihin, joihin sitten kirjoitimme osoitteet. Tyytyvaisina itseemme marssimme uudestaan postitoimistolle. Postinainen ei kuitenkaan hyvaksynyt pakettejamme. Ne olisi pitanyt paketoida tietynlaiseen valkoiseen kankaaseen. Tata kukaan ei sitten ollut voinut kertoa meille edellispaivana. Menimme eri tailorin luo ja han tiesi heti oikean kankaan. Ja eikun uudestaan postiin. Nyt pakettiin pitikin kirjoittaa kaksi eri osoitetta ja tayttaa viela kaavake paketin sisallosta. Lopulta saimme paketit matkaan. Toivottavasti paasevat turvallisesti perille!

Me taas jatkamme huomenna matkaa Tamil Nadun osavaltion puolelle. Munnaria emme kuitenkaan unohda, tama on todellinen paratiisi!

Juna holmoilyja ja ihanuuksia

Kun viimeksi kerroimme, etta saimme onnistuneesti junaliput ja kaikki oli helppoa, niin seuraava vuorokausi ei ollutkaan niin onnistunut!

Ensinnakin tajusimme etta matkatoimiston mies oli pyytanyt ihan liikaa junalipuista jotka olimme jo makasaneet. No lahdimme hyvissa ajoissa Kumtaan, josta junan piti lahtea yolla 00.45. Meilla oli juna-asemalla aikaa noin 4 tuntia. Juna asemalla oli oikeen leppoisa tunnelma. Asema aula oli taynna paikallisia seuraamassa kriketti matsia ja jopa riksa kuskimme jai katsoman jannittavaa matsia,mita seurataan ympari intiaa.

Juna tuli tietenkin reilu tunnin myohassa ja olimme tajuttoman vasyneita. Kun vihdoin paasimme sisalle, konnari tuli tarkistamaan lippumme ja totesi etta lippu ei ole talle paivalle vaan huomiselle. Olimme etta anteeksi mita? Konnarin kalenterin taytyy olla edella. Mutta ei se ollut, valitettavasti. Matkatoimiston mies oli vahingossa myynyt vaaran lipun. Meilla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko hypataan seuraavalla pysakilla pois keskella yota, mika on ties missa. tai maksetaan 1200 rupiaa (noin 20 euroa) ja saadaan jaada junaan sleepperiluokkaan. Kumpikaan vaihtoehdoista ei houkuttanut, mutta paadyimme kuitenkin jalkimmaiseen rahastukseen.

Vaikka paasimme vasta kolmen aikaan nukkumaan, ei junassa pystynyt nukkua kuin noin aamu 8. Junamatkaa oli 18 tuntia, joten aikaa oli runsasti lukemiseen, maisemien katselemiseen,musiikin kuunteluun, paivauniin ja tietenkin hyvan juna ruoan syomiseen. Junasta voi ostaa ties mita! Chaita,kahvia,ruokaa,kelentereita, le;luja, neuloja, koruja, piirrustuslehtia, lamppuja ja tietenkin loputtomasti makeisia ja ruokaa.

Junamatkan maaranpaa oli siis Trivandrum, aivan intian etela osassa iso kaupunki. Ystavamme Katrin intialainen kirjeystava perheineen asuu siella ja olimme sopineet etta tapaamme hanet, siksi matkasimme Trivandrumiin. Tai ainakin silloin viel luulimme ystavan asuvan kyseisessa kaupungissa. Silla Trivandrumiin tullessa, soitimme ystavan kotiin ja varmistimme etta tapaammeko jo illalla vai vasta seuraavana paivana. Han kertoi etta voitte tulla jo tanaan, ottakaa vain juna Kottayamaan. Sitten meidan aivot alkoivat raksuttaa. Kottayma, eikos se ole jossain aivan muualla? Juu sinne on neljan tunnin junamatka Trivandrumista vastasi han. Olimme nelja tuntia sitten ohittaneet Kottayaman junan kanssa ja ajaneet aivan turhaan Trivandrumiin! Olimme taas holmoilleet ja huolella! paatimme etta emme enaa sina paivana junailisi vaan etsimme majapaikan ja nukumme kerrankin.

Trivandrum on iso ja kallis kaupunki, emmeka nahneet pikaisen vierailun aikan mitaan kiinnostavaa. Saimme vaan kalliin 500 rupian huoneen. Nautimme sentaan hyvasta huonepalvelusta, suihkusta pitkaan aikaan ja varsin hupaisista Bollywood elokuvista. Tarjoilipoikakin innostui esittelemaan kriketti pelin tilanneta telkkarista.

Seuraavana aamuna lahdimme paremmalla mielella Kottaymaan ja loysimme kirjeystavan veljen Arunin helposti juna asemalta. Vietimme perheen luona melkein kaksi paivaa ja yhdne yon . Se oli aivan parasta aikaa intiassa tahan mennessa! Perhen asui pienessa kylassa, pienen keralalaisen joen vieressa. Perhe oli huolissaan miten selviamme heidan pienessa talossa, initalaisesta vessasta ja suihkusta ja ruuasta. Mutta niissa ei ollut mitaan hataa,kaikki oli ihanaa. Isa, aiti ja isoaiti eivat puhuneet engalntia, mutta 18 vuotias Arya ja 16 vuotias Arun paljon ja hyvin! Koko pehe oli valtavan kiinnostunut meista ja suomesta, ja me taas heista ja intiasta. He olivat valtavan vieraanvaraisia ja ystavallisia. Oli myos varsin hupaisaa kun naapurusto tuli ihmetteleeman meita!Soimme herkullista intialaista kotiruokaa, jota Aryan aiti tyrkytti aina vaan lisaa emmeka jaaneet ikina nalkaisiksi! Soimme esimerkiksi kala cyrrya ja hoyrytettyja banaaneja. Perheen pihalla kasvoi valtavasti kasveja ja Arya pitikin meille pienen pikaisen oppitunnin ayrvedassa kaytettavien kasvien kaytosta. Saimme myos kuulla monet kappaleet bollywood elokuvista ja niiden juonista. Saimme mp3 soittimiimme ihanaa intialaista musiikkia matkamusiikiksi!

Perhevierailun jalkeen, paatimme lahtea Alleyppihin katsomaan Keralan Backwatersseja kun nyt kerrankin olimme taalla. Bakcwaters alue on taynna pienia jokisuistoja,kanaaleja, riisipeltoja ja kookospalmuja. Se on kuin intian Venetsia. Paikasta on tullut erittain suosittu ja taman takia alueella pyorii paljon pikkuveneita,isoja veneita ja 700 housbouttia joita turistit vuokraavat yhden yon ajelulle. Tama ei ole palkastaan hyva juttu koska paikka on saastunut ihan valtavasti. Noin parikymmenta vuotta sitten paikalliset viela joivat vetta joesta, mutta nykyaan se on liian saastunutta.

Tarkoituksemme oli olla Alleppyssa vain yksi yo ja jatkaa seuraavana aamuna paikallisten vesibussilla ferilla takasin Kottaymaan. Olimme kuulleet etta se on halpa ja loistava tapa nahda backwaters. Ihanan majapaikkamme omistaja kuitenkin sai meidat houkuteltua yhden paivan kanootti ajelulle ,joka tietenkin oli kalliimpi kuin pelkka feri. Kanoottiajelu oli hieman pettymys,koska menimme enemman vain isoja kanaaleja joita kaikki muutkin menevat ,vaikka oli puhuttu paljon pikkukanaaleista. Retkeen kuului aamupala ja lounas venemiehen kotona ja se olikin paras osuus retkesta. Saimme taas valtavan hyvaa kotiruokaa, jota venemiehen vaimo oli ylpeana laittanut meille. Perheen 6-vuotias tytar oli myos herttainen tapaus. Ensin han lakkasi meidan toisen kaden? kynnet, Veeran varpaan kynnet, laittoi Veeran hiukset hienosti ja liimasi taman jalkeen pari timanttia kummankin otsaan. Taman jalkeen tiedossa oli rankka oppitunti Malaylam kielen aakkosista ja numeroista. Opiskeltiin varmaan reilu puolituntia ja kuulkaan ahkerasti!

Huomenna jatkamme matkaa Munnariin ja sielta luultavasti Tamil Nadun vuoristoon. Keralan kuumuus alkaa jo olla liikaa! Emme ole saaneet viela lainkaan kuvia tanne blogiin, silla meita on peloteltu viruksista joita saa nettikahviloiden koneista. Katsotaan jos jossain vaiheessa uskalletaan, mutta siihen mennessa saatte vain kuvitella maisemat :D

Ja hei ollaan oltu nyt matkassa noin kuukausi ja viikko ja makealta on maistunut! Viela on aikaa ja paikkoja jaljella:) Olisi muuten kivaa jos saisimme kuulla ketka kaikki blogia lukevat!:)kommentteja saa laittaa, se on oikeasti ihan helppoa.

Jalleen meren aarella!

Viimeisena iltana Hampissa vuokrasimme polkupyorat ja polkaisimme laheiselle Hanuman temppelille. Kiivettavana oli myos reilu 500 porrasta ja kiire katsomaan aurongonlaskua. Hanuman on hindujen apinajumala, joka ilmeisesti on syntynyt vuorella. Sen vuoksi temppelilla asustelee mukava apinalauma. Apinat olivat sopoja ja auringonlasku seka maisemat mahtavia. Viimeksi muuten kun vuokrasimme polkupyorat joen ekalla puolella ja pysahdyimme basaarin paassa ostamaan kookoksia niin aivan yllattaen ujon ja hiljaisen oloinen kookoksenmyyjanainen kysyi Hennalta saisiko kokeilla taman polupyoraa. Nainen otti pyoran, pyoraili pienen lenkin ja toi sen takaisin. Hupaisa tapaus. Ja nainen oli onnellinen.

Sen verran taytyy boulderoinnista (kalliokiipeilya ilman koysia) sanoa, etta se oli yllattavan rankkaa ja vaikeaa! Pienenkin kiven valloitus vaati aikaa, hikea, verta ja melkein jopa kyyneleita. Jatimme siis Hampin hullun kuumuuden ja sairastelut taaksemme ja jatkoimme matkaa kaksistaan kohti Gokarnaa.

Lahdimme matkaan anivarhain maanantaiaamuna. Kavelimme joelle ja kappas, vene olikin sopivasti siina. Toisella puolen jokea soimme maittavan intialaisen aamupalan (50rs molemmilta yhteensa!) ja pitkasta aikaa oli oikeasti hyva chai! Aamupalamme oli siis puri baji (uppopaistettu palluraleipa ja jonkinnakoinen tulinen hernemosso). Kavelimme bussipysakille ja kappas vaan, bussi saapui juuri parahiksi. Emme siis yhtaan tienneet mihin aikaan busseja menee, niita vain menee puolen tunnin valein. Hospetissa junaan paaseminen ei sitten ollutkaan niin nopeaa. Olimme muutenkin asemalla hyvissa ajoin ja junakin oli sitten tunnin myohassa. Tata emme tosin olisi tienneet ilman ystavallista chainmyyjaa, joka ohjasi meidat oikealle laiturillekin, kun emme ymmartaneet (kuunnella) kuulutusta. Kuulutus meni ohi korvien, koska olimme niin kortinpeluun lumoissa! Siina muuten vinkki kaikille Intiaan matkaaville jos koette saavanne liian vahan katseita tai huomiota ylipaataan. Heti kun otimme korttipakan esille, oli ymparillemme keraantynyt parikymmenta intialaismiesta ja -poikaa seuraamaan jannittavaa kaatokymppiamme.

Toinen tapa saada huomiota Intiassa on ottaa kamera esille. Paras tapaus sattui Hampin temppelialueella, kun Veera joutui kuvaamaan lahes koko intialaisen perheen ja suvun! Ja moneen kertaan! Perheen isoisa huuteli lisaa ja lisaa vakea kuvaan. Naky oli huvittava kun joka puolelta vain tunki lisaa intialaisia kuvattavaksi. He olivat onnellisia kun vain nakivat kuvansa kamerasta. Ne intialaiset, joilla on oma kamera (lahes kaikilla kannykan omaavilla on siina myos kamera), ottavat lupaa kysymatta kuvia meista ja meidan kanssa. Nain kavi myos juna-asemalla. Saimme molemmat vuorollamme pikkuvauvan syliin ja mamman viereen istumaan kun toinen intialaisnainen rapsi kuvia. Olisi hauska tietaa kuinka monen intialaisen perhealbumiin ollaan jo paadytty.

Junamatka Hubliin kesti 3 tuntia, josta matkamme jatkui bussilla Gokarnaan. Bussin lahtopaikka ja -aika vain olivat erittain epaselvat. Aina niin avuliaat intialaiset neuvoivat epamaaraisen suunnan, josta bussin piti lahtea. Eras humalainen intialaismies lahti saattamaan meita oikeaan paikkaan ja bussi kuulemma lahtisi klo15.50. Ostelimme vahan evasta ja odottelimme. Yhtakkia bussin piti lahtea klo16.00 ja pitaisi kuulemma vaihtaa bussia Ankolassa. Taman jalkeen joku tiesi kertoa, etta bussi lahteekin vasta klo16.30. No todellisuudessa bussi saapui klo16.15 ja eras mies hoputti meita sanomalla etta se lahtee nyt! Paasimme oikeaan bussiin ja odottelimme vartin sen lahtoa. Eika tarvinnut vaihtaa bussia missaan. Bussimatka (5h) oli oikein rattosa. Olimme ihan ajoissa perillakin. Gokarnassa painuimme lahinpaan majapaikkaan nukkumaan.

Taalla Gokarnassa ollaan nyt vietetty muutama rentouttava paiva. Monista rantavaihtoehdoista paadyimme Paradise beachille. Rantamme on melko syrjassa kaikesta ja perille paasee joko kavelemalla (reilu tunti Gokarnasta), matkustamalla riksalla lahinpaan kalastajakylaan ja sielta vartin kavlymatka tai venekyydilla valoisaan aikaan, jos sellainen sattuu sopivasti lahtemaan. Paradise beach on sen verran syrjassa kaikesta ettei taalla voi muuta kuin rentoutua, syoda ja uida! Huttimme maksoi hurjat 150 rupiaa/yo, koska siella oli pieni sahkovalo. Satasella olisi saanut hutin ilman valoa.

Pari paivaa ollaan tosiaan otettu ihan rennosti, mutta yhtena paivana teimme kunnon kavelyretken muille rannoille. Kavelimme viereiselle Half moon beachille, jossa uimme ja soimme. Matka rantojen valilla oli niin rankka, ettta Om beachille paastyamme oli jalleen syotava ja uitava. Yhtakkia kello olikin rientanyt puoli neljaan ja totesimme, etta pian tulisi kiire, jos tahdomme ehtia rautatieasemalle! Otimme siis allemme riistohintaisen riksan. Rautatieasemalla totesimme ettei me saada junalippuja sielta, koska junamme lahtee Kumtasta.. Ihanan avuliaan lankkarityton neuvosta loysimme Gokarnasta hyvan matkatoimiston, jonka mies lupasi hankkia meille sleeper liput Trivandrumiin. Rankan paivan jalkeen jouduimme viela kavelemaan pimeassa hurjan polun kalastajakylasta kotirannallemme.

Ensi yona hyppaamme siis Trivandrumin junaan. Saimme todella kalliilla hinnalla sleeper paikat. Trivandrumissa tarkoituksemme on nahda ystavamme Katrin intialainen kirjekaveri Arya perheineen. Vahan meita pelottaa etelan kuumuus, silla Trivandrum on lahes niin etelassa kuin Intiassa voi paasta ja koska olemme taalla Gokarnassa kohdanneet lankkareita, jotka ovat paenneet tanne etelan kuumuutta!

Elämää tois puol jokkee

Kuulimme että lähes jokainen sairastuu Hampissa. Ja tämän kyllä olemme huomanneet! Viimeinen noin viikko on kulunut jos kenenkin sairastellessa ja toipuilessa. Aika on siis välillä madellut ärsyttävästi, kun ei ole voinut tehdä kaikkea mitä mieli tekis. On sairastellessa oppinutkin jotain. Sitruunasooda sokerilla (jota olemme muutenki litkinyt litroittain), sekä papaijan siemenet ovat kuulemma hyväksi kipeälle vatsalle, ja vettä pitäisi juoda aina vaan liikaa. Varsinaista hupia ja jännitystä on sairasteluun tehnyt Hennan basaarin kirjakupasta ostama suomalainen kirja, Yövuoro! suosittelemme :D mutta emme iltaisin ennen nukkumaan menoa.. Kirjasta on myös tehty tv-sarja jonka tahtoisimme kovasti saada käsiimme.

Ainiin emme taineet kertoa minkälainen paikka tämä Hampi nyt sitte on! Hampi on 1500-luvulla ollut vilkas 500 000 ihmisen Hindu emppiiri, täynnä temppeleitä ja basaareita. Nykyään se on edelleen pyhä kaupunki ja temppeleitä ja raunioita voi löytää joka paikasta. Luonnoltaan Hampi on todella erikoinen ja hieno, täynnä VALTAVIA kivimuodostelmia ja röykkiöitä. Monesti olemme ihmetelleet miten kivet pysyvät toistensa päällä ja miten ne ovat asettautuneet niin taitavasti! Siellä täällä kivien seassa on riisipeltoja ja palmuja keitaana.
Keskustassa on edelleen pitkä suora basaarikatu jonka toisessa päässä on mahtava, korkea tornimainen Virupakhsa temppeli. Pyhiä lehmiä kävelee päin ja apinat hyppivät katoilla.

Noin viikko sitten muutimme siltä puolelta joen tälle puolelle. Jossain kerrottiin että tätä puolta eivät ole monet matkalaiset löytäneet, mutta näyttää siltä että nyt ovat löytäneet useammat! Tältä puolelta löytyy boulder kiipeilijöiden leikkikentät ja rauhallisemmat temppelialueet. Viereiseltä kukkulalta voimme nähdä koko Hampin alueen, ja erityisesti auringonlaskiessa se on upea!

Meidan majapaikan huone on erittain meluisa! Se pitaa jos jonkinlaista metelia. Ensinnakin wc:n ovi, siella sisalla taitaa asua termiitteja, joka ikinen hetki se rahisee kummasti. Jos pidat tuuletinta paalla, se tietenkin meteleoi hulluna. Aamulla, juuri ennen kun on valoisaa alapuoleltamme alkaa kuulua viehattavaa intialaismiehen aamu kurkunrykimista. Ja sita ennen tietenkin kukot alkavat kiekumaan. Ja oravat ja linnut pitavat hullua aanta. Eraana yona, kello puoli 6 Henna herasi kuitenkin tayteen hiljaisuuteen. Se oli eksoottista.


Eräänä päivänä kun kaikkien piti olla terveitä, päätimme vuokrata mopot! Henna ikävä kyllä sairastui eikä päässyt mukaan. Olimme illalla sopineet erään kahvilan pitäjän kanssa että tulemme aamulla seitsemältä aamupalalle ja vuokraamaan mopoja. Jouduimmekin herättelemään pitäjät jotka nukkuivat vielä kahvilan lattialla. :D
Mopot saatiin ja suunnattiin kohti järveä josta olimme kuulleet! Tarinat eivät olleet vain mukavia. Pari päivää sitten majapaikassamme asunut skottipoika oli hypännyt järvestä tulevaan kanjoniin,lyönyt päänsä ja hukkunut. Majapaikassemme pyöri poliisi pari päivää ja vakio kioskin pappa ja pojat olivat todella järkyttyneitä asiasta. Järvi kuulemma on turvallinen, vaikka siellä saattaa olla krokotiileja, mutta emme viitsineet uida kuitenkaan!
Moporetkellä tajusin taas kuinka hieno paikka Hampi on, kun olin tottunut tuijottamaan huoneen seiniä. Ajelimme monen pienen kylän läpi ja etsimme vanhoja temppeliraunioita. Löysimme kuitenkin vain mukavan eväspaikan kivien varjosta. Söimme keksejä ja sipsejä kun meidät ympäröikin valtava ohikulkeva vuohilauma. Vuohipaimenpojat innostuivat meistä ja tahtoivat poseerata kameralle, kuinkas muutenkaan! Näimme vielä vuorella olevan temppelin ja Matiaksen kanssa uskaltauduimme pyhään Kobran house luolaan. Mopoilu on hurjan hauskaa, töötätä saa vapaasti ja vastaan voi tulla vaikka mitä.

Kerjäävät lapset ovat vaikea juttu täällä. Mielestämme lapsille ei olisi hyvä antaa mitään, jotta eivät opi kerjäämään eivätkä kasva itsekkäiksi ja ahneiksi. Eräs pikkutyttö käy luonamme kyselemässä kaikkea syötävää mitä näkee, vaikka selvästi on kotoa jossa ruokitaan kaikki. Päätin eilen että ennemmin opetan hänelle uuden leikin. Nyt aina tytön nähdessä leikimme " Yksi, kaksi , kolme karkkimarkkua" läpsytys leikkiä niin kauan että kädet sekoaa! (hahaa,kaikille ei ehkä leikki ole tuttu koska se on silmus tyttöjen itse keksimä :D ja joo ei ehkä maailman fiksuin suomenkielinen leikki opettaa)


Henna kommentoi:
Täl puol jokkee tuli heti ikävä kahta asiaa. Nimittäin meidän viime majapaikan ihanaa viileyttä ja siellä tallustelevaa jättilehmää! Eräänä aamuna olimme menossa mukavalle aamu-uinnille kun huomasimme, että uimapaikamme oli valloittanut jättilehmä ja kaksi miestä! Lehmä vain möllötti rantavedessä ja miehet pesivät sitä oikein lehmänpesuaineilla. Sitten lehmä jatkoi tyytyväisenä ja puhtaana lehmän elämäänsä ja miehet pesivät siinä samassa paikkaa samoilla aineilla itsensä. Me istuskeltii kalliolla ja tarkkailtiin tilannetta. Toinen miehistä alkoi vähän pröystäilemään ja teki hurjan loikan kalliolta veteen! Ja Matias perässä.

Sairasviikosta sen verran, että toisaalta se oli rentouttavaa kun ei tehty oikein mitään mutta pidemmän päälle alkoi vähän harmittaa että vaan loikoiltiin päivät pitkät. Ja kovasti harmitti myös se että juuri kun oltaisi kaikki oltu terveitä ja lähdetty mopoilemaan niin minäpä päätin tulla kipeäksi enkä päässyt mukaan. Mutta sellaista sattuu. Tänään käytiin kiipeilemässä ja se oli oikein mukavaa :)

Seuraavaksi erkanemme matkakumppaneistamme Suvista ja Matiaksesta ja matkaamme merituulen (toivottavasti) vilvoittavaan Gokarnaan. Jos kiipeily innoissamme paasemme taalta lahtemaan! Mutta alkaa huoliko,hyvin meilla siis menee:)