Viimeisena iltana Hampissa vuokrasimme polkupyorat ja polkaisimme laheiselle Hanuman temppelille. Kiivettavana oli myos reilu 500 porrasta ja kiire katsomaan aurongonlaskua. Hanuman on hindujen apinajumala, joka ilmeisesti on syntynyt vuorella. Sen vuoksi temppelilla asustelee mukava apinalauma. Apinat olivat sopoja ja auringonlasku seka maisemat mahtavia. Viimeksi muuten kun vuokrasimme polkupyorat joen ekalla puolella ja pysahdyimme basaarin paassa ostamaan kookoksia niin aivan yllattaen ujon ja hiljaisen oloinen kookoksenmyyjanainen kysyi Hennalta saisiko kokeilla taman polupyoraa. Nainen otti pyoran, pyoraili pienen lenkin ja toi sen takaisin. Hupaisa tapaus. Ja nainen oli onnellinen.
Sen verran taytyy boulderoinnista (kalliokiipeilya ilman koysia) sanoa, etta se oli yllattavan rankkaa ja vaikeaa! Pienenkin kiven valloitus vaati aikaa, hikea, verta ja melkein jopa kyyneleita. Jatimme siis Hampin hullun kuumuuden ja sairastelut taaksemme ja jatkoimme matkaa kaksistaan kohti Gokarnaa.
Lahdimme matkaan anivarhain maanantaiaamuna. Kavelimme joelle ja kappas, vene olikin sopivasti siina. Toisella puolen jokea soimme maittavan intialaisen aamupalan (50rs molemmilta yhteensa!) ja pitkasta aikaa oli oikeasti hyva chai! Aamupalamme oli siis puri baji (uppopaistettu palluraleipa ja jonkinnakoinen tulinen hernemosso). Kavelimme bussipysakille ja kappas vaan, bussi saapui juuri parahiksi. Emme siis yhtaan tienneet mihin aikaan busseja menee, niita vain menee puolen tunnin valein. Hospetissa junaan paaseminen ei sitten ollutkaan niin nopeaa. Olimme muutenkin asemalla hyvissa ajoin ja junakin oli sitten tunnin myohassa. Tata emme tosin olisi tienneet ilman ystavallista chainmyyjaa, joka ohjasi meidat oikealle laiturillekin, kun emme ymmartaneet (kuunnella) kuulutusta. Kuulutus meni ohi korvien, koska olimme niin kortinpeluun lumoissa! Siina muuten vinkki kaikille Intiaan matkaaville jos koette saavanne liian vahan katseita tai huomiota ylipaataan. Heti kun otimme korttipakan esille, oli ymparillemme keraantynyt parikymmenta intialaismiesta ja -poikaa seuraamaan jannittavaa kaatokymppiamme.
Toinen tapa saada huomiota Intiassa on ottaa kamera esille. Paras tapaus sattui Hampin temppelialueella, kun Veera joutui kuvaamaan lahes koko intialaisen perheen ja suvun! Ja moneen kertaan! Perheen isoisa huuteli lisaa ja lisaa vakea kuvaan. Naky oli huvittava kun joka puolelta vain tunki lisaa intialaisia kuvattavaksi. He olivat onnellisia kun vain nakivat kuvansa kamerasta. Ne intialaiset, joilla on oma kamera (lahes kaikilla kannykan omaavilla on siina myos kamera), ottavat lupaa kysymatta kuvia meista ja meidan kanssa. Nain kavi myos juna-asemalla. Saimme molemmat vuorollamme pikkuvauvan syliin ja mamman viereen istumaan kun toinen intialaisnainen rapsi kuvia. Olisi hauska tietaa kuinka monen intialaisen perhealbumiin ollaan jo paadytty.
Junamatka Hubliin kesti 3 tuntia, josta matkamme jatkui bussilla Gokarnaan. Bussin lahtopaikka ja -aika vain olivat erittain epaselvat. Aina niin avuliaat intialaiset neuvoivat epamaaraisen suunnan, josta bussin piti lahtea. Eras humalainen intialaismies lahti saattamaan meita oikeaan paikkaan ja bussi kuulemma lahtisi klo15.50. Ostelimme vahan evasta ja odottelimme. Yhtakkia bussin piti lahtea klo16.00 ja pitaisi kuulemma vaihtaa bussia Ankolassa. Taman jalkeen joku tiesi kertoa, etta bussi lahteekin vasta klo16.30. No todellisuudessa bussi saapui klo16.15 ja eras mies hoputti meita sanomalla etta se lahtee nyt! Paasimme oikeaan bussiin ja odottelimme vartin sen lahtoa. Eika tarvinnut vaihtaa bussia missaan. Bussimatka (5h) oli oikein rattosa. Olimme ihan ajoissa perillakin. Gokarnassa painuimme lahinpaan majapaikkaan nukkumaan.
Taalla Gokarnassa ollaan nyt vietetty muutama rentouttava paiva. Monista rantavaihtoehdoista paadyimme Paradise beachille. Rantamme on melko syrjassa kaikesta ja perille paasee joko kavelemalla (reilu tunti Gokarnasta), matkustamalla riksalla lahinpaan kalastajakylaan ja sielta vartin kavlymatka tai venekyydilla valoisaan aikaan, jos sellainen sattuu sopivasti lahtemaan. Paradise beach on sen verran syrjassa kaikesta ettei taalla voi muuta kuin rentoutua, syoda ja uida! Huttimme maksoi hurjat 150 rupiaa/yo, koska siella oli pieni sahkovalo. Satasella olisi saanut hutin ilman valoa.
Pari paivaa ollaan tosiaan otettu ihan rennosti, mutta yhtena paivana teimme kunnon kavelyretken muille rannoille. Kavelimme viereiselle Half moon beachille, jossa uimme ja soimme. Matka rantojen valilla oli niin rankka, ettta Om beachille paastyamme oli jalleen syotava ja uitava. Yhtakkia kello olikin rientanyt puoli neljaan ja totesimme, etta pian tulisi kiire, jos tahdomme ehtia rautatieasemalle! Otimme siis allemme riistohintaisen riksan. Rautatieasemalla totesimme ettei me saada junalippuja sielta, koska junamme lahtee Kumtasta.. Ihanan avuliaan lankkarityton neuvosta loysimme Gokarnasta hyvan matkatoimiston, jonka mies lupasi hankkia meille sleeper liput Trivandrumiin. Rankan paivan jalkeen jouduimme viela kavelemaan pimeassa hurjan polun kalastajakylasta kotirannallemme.
Ensi yona hyppaamme siis Trivandrumin junaan. Saimme todella kalliilla hinnalla sleeper paikat. Trivandrumissa tarkoituksemme on nahda ystavamme Katrin intialainen kirjekaveri Arya perheineen. Vahan meita pelottaa etelan kuumuus, silla Trivandrum on lahes niin etelassa kuin Intiassa voi paasta ja koska olemme taalla Gokarnassa kohdanneet lankkareita, jotka ovat paenneet tanne etelan kuumuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti