Hampi ja mahtavat kivikasavuoret

Goan hiekkarannoilla vierähtikin sitten reilu viikko. Odotettu täysikuu ja sen mukanaan tuomat pirskeet jäivät vain haaveeksi. Sellaisia ei siis meidän Patnem beachilla ollut! Mukavaa oli silti. Rannalla asustavat kulkukoirat tosin pitivät kauheaa mekkalaa täydenkuun läheiset yöt ja nousuvesi tuli hurjan korkealle.

Rannalla loikoilu alkoi viikon jälkeen totaalisesti kyllästyttää ja silloin lähdimme tutkimaan läheistä saarta hieman tarkemmin. Kivikossa pomppimisen ja epätoivoisen ryteikössä rynnimisen jälkeen löytyi vallan mainio polku ja päästiin saaren toiselle puolelle katsomaan upeaa auringonlaskua. Siellä ryteikössä muuten oli harvinaisen äkäisiä kusiasia.. Ja nähtiin me vallan mainioita apinoitakin.

Viimeisenä päivänä Goalla päätimme Matiaksen ja Suvin kanssa vuokrata skootterit. Henna ja Matias menivät aamupalan jälkeen hakemaan skoduja. Vuokraajamies kysyi ollaanko ajettu ennen skoottereilla ja kun Henna joutui myöntämään että ei oikeastaan ole ikinä ajanut skootterilla, vuokraajamies vain totesi että muista sitten vasemmanpuoleinen liikenne ja paina jarrua tarvittaessa. Saatiin vain kolme kypärää joten kaikkien turvallisuutta ajatellen Suvi ei lähtenyt ajeluretkelle mukaan. Henna sai ensimmäisenä vähän tuntumaa skodulla ajeluun tankkausreissun yhteydessä ja sitten napattiin Veera Matiaksen kyytiin. Helppoahan tuo ajelu oli kummankin mielestä vaikka Intian liikennekulttuuri toi mukavan lisäjännityksen ajeluun.

Junamatka Hospettiin sujui yllättävän nopeasti ja mukavasti vaikkei mahduttu edes general classiin vaan änkesimme itsemme jonkin sortin invavaunuun. Hospetissa vaihdoimme kulkupeliksi bussin ja illan hämärtäessä olimme perillä Hampissa.

Hampi on varsin eläimellinen paikka. Ensimmäisenä iltana vessaa piti kotinaan valtava heinäsirkka rukoilijasirkka, pieni lisko ja kasa kusiaisia. Lähistöllä on paljon maailman suloisinpia vuohia ja huttimme ohi kulkee valtavan suuren lehmän jokapäiväinen kävelyretkireitti. Apinoita unohtamatta. Tänä aamuna saatiin todistaa hupinäytelmää kun eräs apinayksilö teki salamahyökkäyksen erään länkkäripariskunnan banaaneja kohti ja vohki ne kaikki. Sammakoita saa tosissaan varoa illan tummetessa ja se eräs äänekäs lintu paljastuikin kovin äänekkääksi oravaksi.

Eilen päätimme laajentaa ympäristöämme ja vuokrasimme polkupyörät. Piheinä halusimme säästää 10 rupiaa / pyörä ja upouusien pyörien sijaan saimme allemme vanhat rämät pyörät. Päätimme polkea läheiseen kylään nimeltä Anekundi. Alkumatka oli melko haastavaa pyöräilylle ja eräs pikkupoika nimeltänsä Naga kovasti kaupitteli omaa bisnestään eli venekyytiä joen yli. Naga osottautui 14 vuotiaaksi ja on kuin suora intialainen painos Hennan Santeri-serkusta! Jatkoimme kuitenkin pyörillä matkaa ja kyllähän se tie siitä pian paranikin. Joen toisella puolella pyöräillessä ohitsemme vilisi riisipeltoja, kivenlohkarevuoria ja söpöjä pikkukyliä. Joen toiselle puolelle mentiin pienellä veneellä johon mahtui mukavasti 4 polkupyörää, 2 moottoripyörää, 2 vuohta ja tusina ihmisiä. Vertailun vuoksi kerrottakoon että Suomessa samaiseen paattiin olisi mahtunut ehkä vain vajaa tusina ihmistä. Veneen odottelu oli lepposaa, paikallinen mies kuunteli kännykällään kovaan ääneen musiikkia ja muut hengailivat sen tahdissa. Pian toinenkin mies alkoi kuunnella kännykällään musiikkia ja hetken vallitsi melkoinen äänten sekasorto. Tällainen toiminta on muuten hyvin yleistä esim junassa, kadulla tai bussissa.

Viime yönä Veeraan iski sitten mahatauti. Tai oikeastaaan auringonpistos ja nestehukka eiliseltä. Hän on onneksi jo toipumaan päin ja hyvin onnellinen hoivaavista matkatovereistaan. Kerrottakoon myös että hyttyset ovat äärimmäisen rakastuneita Hennaan. Puremia löytyy joka paikasta ja paljon. Ei auta vaatteet eikä hyttysmyrkyt, joka päivä tulee lisää ja lisää puremia. Nilkat on jo raavittu verille.

Mahtavat kiipeilypaikat ovat vielä kokeilematta, mutta eiköhän nekin tule vielä nähtyä tässä lähipäivinä.

Taalta kookospalmun alta

Mumbain miljoona kaupungista siirryimme tanne Goan rauhalliselle rannalle. 12 tuntia matkustamista junalla. Teeta ja pienta naposteltavaa oli myytavana koko ajan ja maisemat olivat niin mahtavia etta olisi tehnyt mieli hypata junasta (mika olisi ollut kylla mahdollista, silla ovet olivat auki lahes koko ajan). Loysimme Matiaksen ja Suvin kookospalmujen alta Palolemista. Jalleennakeminen oli riemukas! Taynna soijanakkeja, salmiakkia ja ristisanatehtavia. Yks yo turistirannalla riitti ja siirryimme rauhallisemmalle Patnemin rannalle.

Taalla olemmekin viihtyneet jo nelja paivaa. Ja kylla, olemme jo kumpikin ehtineet palaa auringossa. (Veera paloi ensin) Asumme mukavassa bambumokissa, jonka omistaja jahtaa illat pitkat pienta rasavillia koiraansa ja nukkuu ravintolansa poydalla. Eilen saimme hanelta muutaman banaaninlehden, joihin teimme herkulliset kasvisnyytit. Vihanneksia pilkoimme pilkkopimeassa ilotulitteiden loisteessa. Illalla teimme rannalle mahtavan hiilloksen, jossa paistoimme nyytit seka kalastajalta ostetut suolamakrillit. MAUKASTA!

Ajantaju taalla on lahes kadonnut. Rannalla makoilun lisaksi ollaan kayty rentouttavalla lintujen tayteiselle mangrove jokiveneajelulla. Laskuveden aikaan rynnimme viereiselle saarelle, josta loysimme mahtavia kiipeilypuita ja kallioita. Veeran rastatkin on nyt Hennan ja Suvin toimesta selvitetty ja monien vaatekojujen kiertelyn jalkeen tinkimistaidot ovat parantuneet. Ensimmainen tuore kookospahkinakin on nyt maistettu. Hennakin tykkasi kovasti vaikkei kookoksesta muka muuten tykkaa.

Matiaksen ja Suvin matkakuvien katselun jalkeen Veera on taytynyt koyttaa palmuun, jotta han pysyisi edes hetken paikallaan. Veera tahtoisi kokea koko Intian nyt ja heti! Taydenkuun pirskeiden jalkeen suuntaamme Matiaksen ja Suvin kanssa Hampiin.

MUMBAIIII!!!!!

No huhhuh. Saatiinpa blogi aikaiseksi. Ollaan nyt oltu kaksi paivaa Mumbaissa ja kertomista olisi vaikka romaanin verran. Sen verran lennosta, etta Pariisin kentta oli huhupuheisiin verrattuna todella helppo nakki. Hammensi sen helppous.

Mumbaihin saavuimme siis keskella yota. Lampotila vaatimaton 25 plusastetta. Ja Veerahan oli pukeutunut saanmukasesti, kuin kunnon partiolainen konsansaan, paalla oli siis seka pitkat kalsarit etta villasukat! Ei ollut kylma.. Hostelliin rakastuimme ensisilmayksella. Anjali Inn hostellia pitaa kerrassaan mukava intialainen mies, jolta ei hyvat neuvot lopu ja vitseja loytyy saman verran.

Toistaiseksi Mumbai ei ole aiheuttanut meissa kulttuurishokkia (vaikka siitakin peloteltiin..) ja meidan nurkilla lankkareitten lukumaaran voi laskea yhden kaden sormilla. Hallittu kaaos ymparillamme, mutta ihme kylla, rauha sisimmassamme. Paivan kuumuus alkaa painaa, joten loput lyhyesti:
-Paikallisjunat on tosi JEES! 8 rupiaa ja paaset jo hyvin kauas. Pieni riksamatka maksaa moninkertaisen hinnan vaikkei tulisi edes huijatuksi. Liikenteen kaaos naurattaa ja kauhistuttaa.
-Tinkaus. Tanaan harjoittelimme sita eraan riksakuskin kanssa tovin jos toisenkin.. Dear friend.. Herkka mies oli han.
-Ruoka. Nyt jo tiedamme, etta nalkaan emme tule naantymaan silla ruoka on aivan taivaallista. Testattu on seka ravintola etta katuruoka. Viela kun ymmartaisi mita on tullut tilattua..
-Kala Godha Festival. Sinne paadyimme lontoolaisen hostellissa tapaamamme Hugon kanssa. Loysimme itsemme aikuisille tarkoitetusta terapeuttisesta maskien maalaamisesta. Intialaisen naistaiteilijan avustuksella maalasimme itsellemme upeat maskit, joista taiteilija analysoi hienosti luonnettamme.
-Ihmiset ovat hyvin ystavallisia ja auttavaisia. Kaikki tietavat mihin junaan sinun pitaisi menna vaikka olet puhunut vain yhden paikallisen kanssa.. Ja yksin et taatusti joudu olemaan!
-Tuoksut ovat mahtavia. Veera tahtoo kertoa niista kaiken teille. Harmi kun niita ei voi liittaa tahan blogiin. Kaikkialla tuoksuu Intia.

Tassa jotakin talta eraa. Huomenna siirrymme toiseen hostelliin ja sunnuntaina matka jatkuu Goalle, jossa tapaamme Matiaksen ja Suvin.