Terve taas. Nyt ollaankin elelty aivan taysin eri Intiassa jo jonkin aikaan. Vietimme muutamat paivat herttaisessa pienessa Mirikissa, joka tuntui enemman Nepalilta kuin Intialta. Nepalin rajalle oli muutama kilometri, ihmiset muuttuivat intilaisista nepalilaisen nakoisiksi, haslinki rauhaksi, hindukoristukset buddhalaisiksi rukouslipuiksi ja ruokakin on enemman vain nuudeleita ja tiibetilaisia momoja. Hotelliamme piti herttainen pieni pappa ja hanen lapsenlapsensa (ehka noin 12 vuotias) teki meille joka aamu ihanan aamupalan ja toi sen suoraan vuoteeseen. Oi mita luksusta olikaan syoda aamupalaa yopuku paalla! Mirikissa teimme kavelyja jarven ympari ja satumaisessa usvaisessa metsassa. Ja taas kerran meidat kutsuttiin eraan perheen luo teelle. :) Eraalla retkella eksyimme Buddhalaisen luostarin takapihalle jossa munkit pelasivat krikettia. Veeralle tama oli ensimmainen kerta buddhalaisessa luostarissa ja yhdessa ihmettelimme valtavan Stupan kauneutta. Saimme pitkasta aikaa pistaa lamminta vaatetta paalle ja yhden paivan jouduimme jopa linnottautumaan huoneeseen sisalla, rajun sade- ja ukkosmyrskyn ajaksi. Veeralla oli jo jonkin aikaan ollut inhottava kurkkukipu, jonka paatimme selvittaa ja hoitaa Mirikissa. Loysimme pienen rahjaisen talon ja laakarin vastaanoton. Laakari (jolla oli paalla toppatakki ja poski taynna jotakin..) kysyi pari kysymysta, kuunteli pulssia, kurkkasi kurkkuun ja maarasi viitta eri laaketta. Kun kysyimme maksaako kaynti jotain, han vastasi " No, this is India!"
Mirikista otimme jeepin Darjeelingiin. Taallapain ajellaan paljon jeepilla, silla se on katevin menopeli vuoristossa. Jeeppiin mahtuu virallisesti 14, mutta kyytiin hyppii matkan varrelta aina porukkaa roikkumaan jeepin ulkopuolelle taakse tai kipuavat katolle matkatavaroiden seuraksi. Darjeelingissa ihmettelimme heti kahta asiaa. Yksi, vastaan kaveli lankkari eika han edes vilkaissut meihin. Normaalisti jos nakee toisen matkalaisen morjestetaan ja vaihdetaan kuulumiset. Sitten vastaan alkoikin kavella lankkareita silla tahdilla, etta tajusimme etta Darjeeling on sen verran taynna lankkareita, etta kaikkia ei voi moikata. Toinen juttu oli kaupungissa kavely ja sunnistaminen. Se on rakennettu rinteeseen ja on taynna pienia portaita ja teita, jolloin kaupungissa ei ole riksan riksaa. Ja paikkoja on aivan mahdotonta loytaa, silla kadut ovat aivan samannakoisia ja lonarin kartta on aivan hyodyton. Kahden tunnin etsinnan jalkeen loysimme vihdoin majapaikan, jonka ikkunasta oli mahtavat maisemat vuoristoon, mutta seinat niin ohuet etta naapurin televisio ja krikettipeli kuului joka yo kahteentoista asti. Darjeeling osottautui mukavaksi, mutta lompakon tyhjentavaksi paikaksi. Olimme miettineet jo etukateen etta Sikkimissa voisimme tehda jonkin vaelluksen ja onneksemme saimmekin ehdotuksen neljan paivan vaelluksesta valmiin porukan kanssa. Emme siis ehtineet Darjeelingissa paljoa muuta kuin juosta hoitelemessa Sikkimiin tarvittavia lupia ja vaellukselle tarvittavia varusteita. Eraana paivana loysimme kovan etsinnan jalkeen Observatory Hillsin, joka on niin Buddhalaiseille kuin Hinduillekin pyha kukkula. Emme ole koskaan nahneet niin paljon rukouslippuja kuin siella, ne muodostivat oikeen katon. Oli jannaa nahda miten hindupatsaat ja buddhalaiset rukousliput elivat sulassa sovussa ja kuinka intialaiset turistit juoksivat karkuun apinoita. Lahdimme Darjeelingista Yuksomiin juuri oikeaan aikaan, silla lahestyvien vaalien takia kadut tayttyivat puolueiden kannatusjoukoista ja marsseista. Ja vakivaltaisuus on hyvin yleista vaalien aikaan.
4,5 tunnin jeeppeilyn jalkeen saavuimme Yuksomiin. Yuksom on vanha Sikkimin paakaupunki ja nimi tarkoittaa kolmen laman kohtaamispaikkaa. Taalla siis kolme lamaa tosiaan kohtasivat vuonna 1641 ja perustivat Sikkimin. Sikkim on hyvin buddhalainen alue ja 70% sen asukkaista on lahtoisin Nepalista. Sikkim on Nepalin, Tiibetin, Bhutanin ja Intian ymparoimana ja siksi erittain herkka maa-alue. Turistien pitaa hankkia Sikkimiin erikseen 15 paivan oleskelulupa. Talla luvallakaan ei paase kaikkialle Sikkimissa ja trekkauksiakin varten pitaa hankkia erikseen trekkilupa. Sikkim on ollut oma kuningaskuntansa, mutta vuonna 1975 se yhdistyi virallisesti Intiaan.
Ekana iltana Yuksomissa menimme syomaan illallista oppaamme kotiin. Pihalle oli pystytetty teltta, jossa soimme kynttilanvalossa. Heti alkuun kavi selvaksi, etta ruoka tulee trekilla olemaan todella maukasta! Vaellustiimiimme kuului siis meidan lisaksi kolme saksalaista poikaa, yksi espanjalainen poika, mahtava opas, kokkipoikia ja jakkimiehia. Jakit siis kantoivat suurimman osan tavaroistamme. Trekki starttasi Hennan syntymapaivana 17.4. Maisemat olivat upeat, nousua parina ekana paivana melkoisesti ja Sikkimin vehreys ja vihreys yllatti meidat positiivisesti. Ekan paivan lounastauoko pidettiin keskella ei mitaan ja siellakin meidan kokki taikoi syotavaksi jos jonkinmoista poperoa. Yuksomista meita lahti seuramaan kolme kulkukoiraa, joista yksi osoittautui todelliseksi trekkikoiraksi. Se seurasi (tai johdatti) meita aina Dzongri Lalle asti ja takaisin Yuksomiin. Tiimimme toimi kuin unelma vaikkakin saksalaiset olisivat mielummin juosseet koko matkan kuin istuneet valilla nauttimaan maisemista ja evaista. Ekan yon vietimme 3000 metrissa Tshoka nimisessa paikassa.
Ruuasta taytyy sanoa etta oli kylla monipuolisinta ja maukkainta mita ollaan Intiassa saatu! Lounaalla ja paivallisella oli aina ensin alkukeitto ja sitten riisia, pastaa, nuudeleita, leipaa tai rotia ja ainakin kolmea eri lisuketta, joka kerta toki erilaiset. Iloisina yllatyksina saatiin yhtena iltana momoja ja toisena pizzaa, jonka taytteena peruspizzan taytteita kuten hilloa ja pahkinoita. Kahtena iltana vuorten keskella saimme myos kakkua! siis kylla. Viimeisen illan kakun paalla oli jopa kynttila ja hillolla kirjoitettu teksti "Happy trek 2011". Ruoka saapui aina kokkipojan iloisen huudahduksen kera, johon toki vastasimme samanlailla. Kokki tuli aina kysymaan "Is there some problem in food?" Ei todellakaan ollut! Aamuisin saatiin erilaisia puuroja (kerran jopa muroja) seka paahtoleipaa ja omeletteja. Joka ruualla saatiin tietysti teeta ja aamuisin "bedtea" seka paivan kavelyosuuden loputtua tietysti myos teeta ja kekseja.
Maisemat trekilla olivat jylhat mutta vehreat. Karumpi vuoristo olisi alkanut vasta Dzongri Lan eli 4550 metria korkean solan jalkeen, mutta sinne pystyimme valitettavasti luomaan vain haikeita katseita. Korkeimmillaan yovyimme taysikuun loisteessa Dzongrissa 3950 metrissa ja siella pari ryhmamme jasenta karsi lievista vuoristotaudin oireista. Ei siis mitaan vakavaa, yolla he vain herailivat tavallista enemman ja hengittaminen oli hieman raskaampaa seka pienta paansarkya. Saa kuitenkin suosi matkalaisia silla joka paiva noin 15 min sen jalkeen kun olimme saapuneet maaranpaahamme alkoi enemman tai vahemman sataa vetta! Parina paivana satoi oikein rankastikin ja myos rakeita. Mikas siina istuskellessa mokin suojissa horppien maukasta teeta ja pelaten korttia. Pelasimme saksalaisia ja suomalaisia korttipeleja, mutta voiton vei ehdottomasti intialainen korttipeli nimeltansa Thousands! Meidan opas koitti selittaa saantoja ihan tosissaan ja me ei pystytty muuta kuin nauramaan silla pelissa ei tuntunut olevan mitaan jarkea. Samalla kun me meinattiin kuolla nauruun kyseisen pelin aarella, meidan jakkimiehet ja kokkipojat pelasivat ihan tosissaan Thousandsia lattialla! Viimeinen ilta oli haikea mutta hupaisa. Ruuan jalkeen laulettiin ja tanssittiin. Me pistettiin eteenpain letkajenkan ilosanomaa ja tutuiksi tulivat myos saksalaiset parinvaihtotanssit ja espanjalainen rivitanssi. Pisteena i:n paalle meidan jakkimiehet ja kokkipojat innostuivat laulamaan ja tanssimaan nepalilaisia savelmia. Tunnin ilonpidon jalkeen eras lankkarinainen tuli kohteliaasti kertomaan, etta ilakointimme saattaa hairita viereisessa huoneessa nukkuvia seka alapuolellamme asuvia tyontekijoita. Oltiin toki todella pahoillamme ja luvattiin olla hiljaa. Hirveata jos viereisen huoneen asukkaat (me) tai alapuolella nukkuvat tyontekijat (meidan jakkimiehet ja kokkipojat) eivat saisi rauhassa nukkua. Olihan kello jo sentas puoli 8!
Trekilta palattuamme saksalaiset jatkoivat matkaa jeepilla Gangtokiin ja me jaatiin espanjalaisen kanssa etsimaan majapaikkaa Yuksomista. Yuksom on tosi pieni kyla, mutta nahtavaa riitti silti moneksi paivaa! Yhtena paivana kaytiin katsomassa eras luostari seka suuri stupa ja taman lepopaivan jalkeen suuntasimme neljan tunnin kavelymatkan paassa olevalle jarvelle. Matkalla poikkesimme virkistavan viileaan jokeen uimaan. Khecheopalari jarvi on buddhalaisille hyvin pyha ja ymparoity rukouslipuilla. Ollaan Sikkimissa ja jo Darjeelingissa totuttu siihen etta kaikki paikat menevat todella aikaisin kiinni, mutta jarvella tehtiin tassakin ennatys. Kaikki paikat alkoivat sulkea ovia klo18. Pimean tullen teimme majapaikkamme pihalle nuotion, jonka aarella istuskelimme pitkan tovin hienon tahtitaivaan alla. Yuksomissa tapasimme todella ihania lankkareita, joihin osaan tutustuimme jo trekin aikana.
Yuksumin jatettyamme saavuimme Rumtekiin, joka on Sikkimin laajin luostari ja hieno esimerkki tiibetilaisesta arkkitehtuurista. Buddhalaisen Kagyu linjan Lama 16 Karmapa rakennutti sen ja hengasi siella aikanaan. Uutta 17 Karmapaa ei ole luostarissa nakynyt, silla 17 Karmapoita on talla hetkella kaksi ja kiistelyn aiheena on kumpi heista on uudelleensyntynyt Karmapa, taman takia kumpaakaan ei paasteta luostariin. Suunitelmanamme oli viettaa Rumtekissa yksi yo ja kayda katsomassa luostari, mutta se muuttuikin kolmeksi yoksi. Kyla on erityisen pieni eika siella ole paljoa tekemista, mutta joka kahvila ja kadun nurkka on taynna punaisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja. Oma majapaikkamme oli aina taynna munkkeja ja erityisesti iltaisin he kokoontuivat sinne katsomaan telkkaria. Tutustuimme moneen munkkiystavaan ja oli hauskaa huomata miten hekin ovat vain aivan normaaleita nuoria miehia. Syovat karkkia, puhuvat puhelimeen ja saapuvat taksilla paikalle. Eras munkki esitteli meille luostarin takana olevaa viidakkoa ja saimme kuulla monet hyvat tarinat heidan elamastaan. Opetimme munkeille suomalaisen kaatokymppi-korttipelin, josta he olivat valtavan innoissaan ja viimeisena iltana valvoimme munkkiystavan kanssa hanen puhellessa viisaita puoleen yohon asti. He olivat niin valtavan huumorintajuisia! Ikkunastamme nakyy Sikkimin paakaupunkin Gangtok, joka on seuraava maaranpaamme. Matkaa on jaljella enaa valitettavasti vajaa kaksi viikkoa ja matkasuunitelmamme ovat aivan auki. Liian paljon paikkoja minne haluaisimme menna ja liian vahan aikaa. Sen ainakin tiedamme etta Sikkimiin olemme jo rakastuneet ja suunnittelemme jo miten saada rahat seuraavaan Sikkimin matkaan. Katsotaan nyt missa olemme ennen Delhia josta lentomme takaisin lahtee 9.5. Siis, pian nahdaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti