perjantai 11. helmikuuta 2011

MUMBAIIII!!!!!

No huhhuh. Saatiinpa blogi aikaiseksi. Ollaan nyt oltu kaksi paivaa Mumbaissa ja kertomista olisi vaikka romaanin verran. Sen verran lennosta, etta Pariisin kentta oli huhupuheisiin verrattuna todella helppo nakki. Hammensi sen helppous.

Mumbaihin saavuimme siis keskella yota. Lampotila vaatimaton 25 plusastetta. Ja Veerahan oli pukeutunut saanmukasesti, kuin kunnon partiolainen konsansaan, paalla oli siis seka pitkat kalsarit etta villasukat! Ei ollut kylma.. Hostelliin rakastuimme ensisilmayksella. Anjali Inn hostellia pitaa kerrassaan mukava intialainen mies, jolta ei hyvat neuvot lopu ja vitseja loytyy saman verran.

Toistaiseksi Mumbai ei ole aiheuttanut meissa kulttuurishokkia (vaikka siitakin peloteltiin..) ja meidan nurkilla lankkareitten lukumaaran voi laskea yhden kaden sormilla. Hallittu kaaos ymparillamme, mutta ihme kylla, rauha sisimmassamme. Paivan kuumuus alkaa painaa, joten loput lyhyesti:
-Paikallisjunat on tosi JEES! 8 rupiaa ja paaset jo hyvin kauas. Pieni riksamatka maksaa moninkertaisen hinnan vaikkei tulisi edes huijatuksi. Liikenteen kaaos naurattaa ja kauhistuttaa.
-Tinkaus. Tanaan harjoittelimme sita eraan riksakuskin kanssa tovin jos toisenkin.. Dear friend.. Herkka mies oli han.
-Ruoka. Nyt jo tiedamme, etta nalkaan emme tule naantymaan silla ruoka on aivan taivaallista. Testattu on seka ravintola etta katuruoka. Viela kun ymmartaisi mita on tullut tilattua..
-Kala Godha Festival. Sinne paadyimme lontoolaisen hostellissa tapaamamme Hugon kanssa. Loysimme itsemme aikuisille tarkoitetusta terapeuttisesta maskien maalaamisesta. Intialaisen naistaiteilijan avustuksella maalasimme itsellemme upeat maskit, joista taiteilija analysoi hienosti luonnettamme.
-Ihmiset ovat hyvin ystavallisia ja auttavaisia. Kaikki tietavat mihin junaan sinun pitaisi menna vaikka olet puhunut vain yhden paikallisen kanssa.. Ja yksin et taatusti joudu olemaan!
-Tuoksut ovat mahtavia. Veera tahtoo kertoa niista kaiken teille. Harmi kun niita ei voi liittaa tahan blogiin. Kaikkialla tuoksuu Intia.

Tassa jotakin talta eraa. Huomenna siirrymme toiseen hostelliin ja sunnuntaina matka jatkuu Goalle, jossa tapaamme Matiaksen ja Suvin.

2 kommenttia:

  1. Hauskaa etta ootte pitaneet Mumbaista! Tekis mieli itekkin viettaa siella joskus paria tuntia pidempi aika. Toivottavasti tapaamme sunnuntaina, taa menee nakojaan taas busseiluks!

    VastaaPoista
  2. Muutaman kirjoitusvirheen ja muun pikkuongelman jälkeen löydettiin sivut ja päästiin kommentoimaan... Hienoa, että olette perillä ja alku on lähtenyt hyvin. PS: Meillä on ollut yöllä 50 astetta vähemmän lämmintä ;-)

    VastaaPoista